En lakkaa koskaan ihastelemastata tuon pöytävalon vähäeleistä kauneutta. Katselen taas kotona sillä silmällä, että mitä jos? Ja mitäköhän? Kauneutta on oltava, se on selvää!
Sama juttu on Joel Haahtelan romaanien kanssa. Haahtela kirjoittaa mestarillisesti. Ei voi lakata ihailemasta.
Ne ovat kaikki kauniita teoksia. Viimesin Traumbach ei ollenkaan vähiten. Kirja on melkein kuin pitkä runo tai oikeastaan kaunis tarina, jonka kuuli jossain lempeä-äänisesti kerrottuna. Haahtelan kielikuvat luovat mielikuvia, joissa voi tuntea tuoksuja ja aistia valoa. Se on ihmeellistä. Ajattelin laittaa postaukseen sitaatteja, mutta en osaa valita, enkä löydä nyt oikeita kohtia. Aion tehdä semmoisen harvinaisen teon, että luen pienoisromaanin heti perään uudestaan.
Tänään lumouduin Afrikan kauneudesta. Jäin sohvalle jumiin, mikä on alkuillasta hyvin harvinaista ja katsoin koko ohjelman. Joanna Lumley tekee matkaa Niilillä. Ensi kertaa tuli olo, että haluasin oikeasti matkustaa Afrikassa, Niiliä pitkin ja nähdä pyrämidit Nubian autiomaassa. Eräs paimentolaisperhe asui siellä ei missään, keskellä autiomaata, josta kaivolle oli 10 km matka. (Mutta en minä uskaltaisi, edes matkustaa, saati asua.)
Kauneutta on kaikkialla. Afrikassa, kirjan kansien välissä ja kompostiin menevissä kukissa.
2 kommenttia:
Kuivuneet kukat ovat todellakin kuin taideteoksia, vielä kauniimpia jollakin käsittämättömällä tavalla kuin tuoreet.
Onnisti minuakin ihan käsittämättömästi, kun sattumalta avasin telkkarin juuri sillä sekunnilla kuin tuo Lumleyn ohjelma alkoi, kanavakin oli oikea. Ihastuin hänen aiempaan Catwoman -sarjaansa (kaksiosainen) ja jo sitä ennen Lumleyyn näyttelijänä. Jostakin myös tiesin hänen lämmöstään ja sielukkuudestaan, kun monta vuotta sitten Englannissa ostin hänen elämäkertansa No Room for Secrets, jossa hän kertoo mm. lapsuudestaan Kashmirissa. Kiehtova elämä, todella - ja juuri oikea henkilö juontamaan tällaista sarjaa. Ihanaa, pakko merkata ensi kerta jo kalenteriin ettei missaa, minäkään en yleensä avaa telkkua alkuillalla lainkaan.
Noin vuosi sitten (ehkä) telkusta tuli muuten jonkun brittimiehen juontama Afrikka-sarja, jossa Nuubialla oli oma jakso, sekin oli niin kiehtova, mm. niistä mustista faaraoista oli vielä syvällisemmin asiaa.
Vanha suomalainen sanonta on: "kauneus on katsojan silmissä."
Niin varmaan onkin. Mutta kauneuden kokemiseen liittyy mielestäni vahvasti myös tuntemuksia, ihan jopa kehollisia. Sitä ikäänkuin tulee nostetuksi johonkin ylevämpään tilaan ja sitten näkee ja kokee vaan kaikkia kauniita ja rakkaudellisia asioita.
Lähetä kommentti