sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Siinä sitä on ihmettelemistä!




Täti-Vihreä toi verenpisaran taimia, jotka rupesivat kasvattamaan valtaisia, kuin vaaleanpunaisen paprikan näköisiä nuppuja.

Niistä aukeaa aivan valtavan kokoisia jättiverenpisaran kukkia!
Eksoottista!

Jos kukissa ei ole tarpeeksi ihmettelemistä, niin voi kummastella pienen pieniä ja suuren suuria (ja kaikenkokoisia siltä väliltä) sammakoita. Niitä on kaikkialla! 



Toivon, etteivät ne eksy väärälle puolelle aitaa, sillä kanattaret tuskin ihmettelisivät, mitä pikkupikkusammakolle tulee tehdä!

Näillä uusilla kanasilla oli ihmettelemistä, kun joutuivat uuteen paikkaan viiden aivan hulvattoman, itseään nuoremman pikkukanasen kanssa. Uusia tyttöjä ujostutti ja ilmeet olivat aluksi varsin tuimia. Taisivatpa "alkuperäiskansalaiset" saada jonkinlaista sakinhivutustakin, ennen kuin tilanne tasaantui.


Kanasia nimetään kuulemma Harry Potterin hahmojen mukaan. Valkokirjava on itseoikeutetusti Hedvig, mutta muilla on oikein sukunimetkin. Alkuilkeilynsä takia kaksi muuta uutta saivat pahisnimiä. Alla tuimailee Narcissa (Malfoy) ja musta on sisarensa, varsinainen murhaajatar Bellatrix (Lestrange).  Alkuperäiskansa odottaa vielä nimeämistään, kunhan selviää montako kukkoa porukassa on. Kukolle on kuitenkin nimi tiedossa, Sirius Musta, olkoot sitten musta taikka kirjava!


Vakavasti otettava kanalauma siis!



5 kommenttia:

Henrietta Hassinen kirjoitti...

Mä näin Turengissä myynissä verenpisaroita joissa oli kans ihan järkyttävän kokoisia kukkia. Suu auki ihmettelin että mitä hormonia ovat niille syöttäneet, mahtavia.

Sanna kirjoitti...

Kyllä miekii oon noita suu auki katellu. Varsinkin kun olivat niin ylläri!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, sullakin on kanoja! Mulla on vaan kaksi, Ulla ja Heta. :)
T.Tuija R.

jori kirjoitti...

Mahti kanattaria. Meidän vanha kukko oli Hurja Bill Kukkola ja niin oli nimensä mukainenkin ;) Eräänkin kerran reidet oli mustasiniset kun herra hyökkäsi kimppuun. Nyt kyllä iskee jälleen kanavillitys. Meidän kanaset kun ovat jo manan mailla. Pidätkös herrasväkeä päivisin vapaana? Pahiskanat - hihhihhii - ihan parhaita

Juu ja melkein unohdin verenpisarasi - aivan tajuttoman upeita kukkia. Meidän lähistöllä on se Pukin puutarha, jossa on niitä ihmeellisiä pelargonioita niin siellä on käsittääkseni myös tuollaisia tavattoman suurikukkaisia verenpisaroita. Pitääpä vissiin tehdä retki =)

Sanna kirjoitti...

Jori, meillä on herrasväelle tulossa suuri pihatarha. Täällä ei voi pitää kanoja vapaana, kun koirat lennättävät niitä pitkin ja ketut ja muut metsänelävät vaaniskelevat :) Hommaa ihmeessä kanoja. Olen aivan sekapäistynyt niiden kanssa. Maatiasikukot ovat kuulemma harvoin vihaisia. Itse haluaisin myös Plymouth Rockeja tai Leghorneja. Siis puhtaita rotuja. Hybrideja en... Oletkos käynyt munanetissä? Siellä on saatavilla vaikka mitä! Wyancotte vai mikä se nyt olikaan on aivan ihanainen kanarotu!