torstai 31. tammikuuta 2013

Pelihevosista hevospeleihin

 En oikein vieläkään ymmärrä, miksi päätin tässä iässä lähteä opettelemaan ratsastusta täysin nollasta. Enkä pelkästään ratsastusta vaan hevosen käsittelyä ja hoitamista myös.
Perheen miehillä on ollut vuosia ravihevososuuksia, joiden kilpailumenestystä on seurattu ja jännitetty.  Juureni ovat pienviljelijäsuvuista, joissa työhevosilla ajettiin myös kilpaa. Molemmat isoisäni olivat hevosmiehiä. Papalla oli kaksikin eri ponia, mutta silloinkaan harrastus ei vain ottanut tulta. Olen luullut, että pelkään hevosia, etten voi toimia niiden kanssa. Luontainen kunnioitus suuren saaliseläimen  toimintaa kohtaan on pitänyt lähemmän tuttavuudentekokiinnostukseni aisoissa. Eläimistä olen pitänyt aina. Pikkutyttönä halusin maatalon emännäksi.

(kuvassa hyppää Onnelan Casanova - Kassu, takana isänsä Skotti)

Sitten yhtäkkiä, naps! Varasin ensimmäisen ratsastustunnin ja tuota pikaa huomasin omistavani hevosen.  Luulen, että siemen kylvettiin kolmisen vuotta sitten eräillä messuilla, jossa suuri Shiren hevonen seisoi ihmisjoukkojen keskellä niin rauhallisena, kauniina ja uljaana, että olin aivan mykistynyt. Tuuria oli siinä, että ratsastuksenopettajallani on juuri näitä suuria kylmäverihevosia.

Minua vietiin kuin litran mittaa. Olen oppinut puolessa vuodessa enemmän kuin aikoihin ja nälkä kasvaa syödessä. Sitä paitsi tuon eläimen harjaan ja lämpöiseen karvaan häviävät yhden tytön murheet, niin kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. 

Mutta se nälkä. Ei mennyt aikaakaan, kun tajusin, että hevosen kanssa voi tehdä vaikka mitä. Tavoitteeni on toki kelpo tätiratsastajan taso ja Tukkajumala Kassun selkään ei voi vielä edes mennä. Mutta...........

  • On opittava ajamaan hevosta. (Hevonen osaa kärrihommat, omistaja ei niinkään. Luotan tässä osaaviin kanssaharrastajiin ja Appiukkoon.) Kärrit on
  • On  entisöitävä länget
  • On perehdyttävä perinteiseen työvaljastukseen
  • On etsittävä sukulaisten nurkat ja navetan vintit vanhoja valjaita ja muita remeleitä
  • On kunnostettava reki
  • On opittava maasta käsittelyä
  • On opittava, opittava, opittava ja haastettava itsensä joka kerta!


Reki on mummoni evakkoreki. Tehty vuonna 1938 Jääskessä. Voi ihme, jos se kestäisi ihan oikeaakin toimintaa!


Nämä kaikki mahdollisuudet saavat pään pyörälle. Onneksi en ole ainoa. Kotikuntani on perinteinen hevospitäjä. Hevososaamista on. Vehkosuolaiset olivat olleet hyvin mielenkiintoisessa koulutuksessa.

Itsekin olen ehtinyt jo yhteen koulutukseen Kalliomaan tallille. Luonnollinen hevosmiestaito on valtavan kiinnostava osa-alue hevosen kanssa toimimisessa. Hevostaitoliitto on perustettu edistämään näitä taitoja. Kokeilin oppeja hieman jo itsekin. Ne toimivat.

Tässä Mia Kytölä näyttää mallia ja Kalliomaan huikean hieno Vador (Trait Poitevin eli Mulassihevonen) peruuttaa.

Tämä koira on nähnyt useammankin koulutuksen. Hellyin ja annoin sille fleecepeittoni kipakassa pakkasessa.


Kuten sanoin, en vieläkään tiedä, mikä minut tähän harrastukseen veti? Mutta olen ylittänyt itseni, nauttinut, saanut ja oppinut jo valtavasti! Paluuta ei ole...

"Jos ei hyppää, ei lennä" 
- luki eräässä postikortissa, jonka sain kerran Täti E:ltä.
Minä totisesti osaan joskus hypätä niin, että itsekin yllätyn!

11 kommenttia:

Uutistoimisto Anselmi kirjoitti...

Meillä oli pihassa tuollainen samanlainen reki koristeena kun olin pieni :)

Cheri kirjoitti...

Kun intohimo iskee, se on menoa. Oli kyse mistä tahansa :) Ihmettelin pitkään ekan kuvan kuusijalkaista hevosta :)

Jenni kirjoitti...

Voi että on kauniita hevosia! <3 Olen omistanut hepan pariinkin otteeseen, toinen kerta oli nyt aikuisena, mutta se jäi lyhyeen harrastuksesta riippumattomista syistä. Huomasin myös silloin, että olen kehittänyt lievän pelon hevosia ja ratsastamista kohtaan. Haaveilen kuitenkin jatkuvasti hevosen omistamisesta, mutta en tiedä, miten se onnistuisi enää. Ratsaille en halua, enemmän tykkäisin vain touhuta kaikkea muuta, vaikkapa ajaa kärryillä. Haluaisin myös pitää hevosen omassa kotona (mikä sekään ei ole kovin yksinkertaista!), sillä olen saanut tarpeekseni vuokrapaikoista. Niin paljon vaikeita asioita, mutta silti niin paljon halua. Toisaalta ei kaikki haaveet ole tarkoitettukaan toteutettavaksi...

Omaa sydäntäni on lähinnä suomenhevoset ja muut kylmäveriset. Tuntuu, että olen niiden kanssa jotenkin samalla aaltopituudella. :) Minäkin suorastaan liikutun, kun näen noita rauhallisen voimakkaita työläisiä. Ah, kyllä hevonen on kaunein eläin!

My life kirjoitti...

Tuossapa on tavoitteita. Upeita hevosia!

Irene kirjoitti...

Sinä hyppäsit!
Rohkeata!

Onnea uusiin seikkailuihin!

Hevonen on kunnioitettava, jalo eläin. Sisareni on harrastanut ratsastusta koko ikänsä ja nyt hänen tyttärensä jatkaa sitä oman hevosensa kanssa.

Maarit kirjoitti...

Hieno reki. Ratsastus ja hevoset ovat hienoja harrastuksia! Itsllänikin on ollut ratsu, siitä on jo vuosia. Ratsastusta olen harrastanut myös, mutta ajanut en ole...Enkä enään varmaan pääsisi selkäänkään..
Upea hevonen sinulla!

Mari kirjoitti...

Me olemme myös perehtyneet hevosten luonnonmukaiseen käsittelyyn ja toteutammekin sitä. Tosi mielenkiintoinen alue! Me olemme kouluttaneet Simppaa Parellin oppien mukaan. Ja myöskin hevosten ruokinta on hyvin pitkälle luonnon mukaista. Tämä on tosiaan vienyt mukanaan :))

Tessa kirjoitti...

Voi vinde. Hyvältä näyttää. Huoleton on hevoseton, vai onko ennemminkin onneton. Jaa-a. Elämäntapa se on, eikä ilmankaan osaa enää olla.

Olin tänään ekaa kertaa katsomassa Apassionataa ja kyllä oli hienoa maasta käsin hallintaa. Ihan liikutuin. Ja shirekin teki sellaista akrobatiaa, että!

Satu kirjoitti...

Ihana tarina heittäytymisestä. Ja täytyy todeta muiden tapaan, että olipa komeita hevosia kuvissa.

Piia Anneli kirjoitti...

Jopas on komeita hevosia! Upeat, pitkät karvat.

Olen tainnut käydä täällä aiemminkin, mutta en todellakaan tiedä, miksen ole lueskellut enemmän. Nyt jään ja tulen kommentoimaankin vielä :)

~ Piia Anneli / annelivia

Susanna kirjoitti...

Hupsis hei, hevoset kyllä voivat viedä ihan täysin mennessään. Minä olen aina ollut kylmäveristen ystävä ja shiren-hevoset ovat upeita! Mutta ehkä vielä enemmän olen koukussa friisiläisiin. Eräs friisiläisherra sai minut rakastumaan rotuun, vaikka kerran nakkasikin selästä sairaalakuntoon.

Mutta kyllä se oma polle omalle pihalle on vielä joskus saatava ja sille talvella reki ja kesällä kärryt perään. Monta unelmaa on jo elämässä rikki mennyt, mutta tuosta unelmastani pidän kiinni. Vaikka sitten vasta eläkepäivilläni toteutan sen.