maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kauneus ennen kaikkea!

En keksi mitään muuta perustetta puutarhan olemassaololle, kuin kauneus.  No hyöty, joo joo, salaatit ja porkkanat, mutta kasvimaastakin nautin lähinnä siksi, että sen suorat rivit ja muodot ovat kauniita.


Yksityiskohtaiset näkymät ovat helpompia luoda kuin laajat kauniit näkymät. Laajassa näkymässä on aina jotain häikkää. Aloitimme toissavuonna kukkapaenkkien reunusten teon juuriestekankaan ja kivituhkan avulla. Ratkaisu on kaunis ja monessa paikassa toistuessaan luo kaunista yhtenäistä linjaa.


Joissakin kohdissa sade on vienyt kivituhkan mennessään (rinnepihan riemuja) ja muutoinkin uudelle kivituhkakuormalle on kaikenlaista käyttöä odottamassa. Polkuja ja oleskelutasanteita.


Aloitimme talon reunuksista, joihin kasvoi kiinni heinää ja vuohenputkea. Viettävissä kohdissa käytimme sepelikasan jämiä. Toiveena olisi päästä myös pihaa rumentavista kasan lopuista eroon.
Kukat lisääntyvät päivä päivältä.



Kurjenpolvi ei eilen vielä kukkinut. Lämpötila on sellainen, että kukat menevät nopeasti. Saisi sataa välillä ja kukkien vuoksi olla hitusen viileämpää.


Vanhat puut ovat paitsi kauniita, ne luovat suuren suuria varjoja.

Mukavaa maanantai-iltaa!


5 kommenttia:

Marietta kirjoitti...

Olen kanssasi samoilla linjoilla. Mottoni on 'kasvatan kauneutta'. Tosin nyt, kun en ole paljon pihalle ehtinyt, siellä on paikoin melkoisen rehevää rikkaruohokauheutta ;)

pivi kirjoitti...

Kaunista ! Kuin myös edellisissä postauksissa. Upean näköistä kun kukkapenkin reunukset ovat siistit.

Muonamiehen mökin Matleena kirjoitti...

Hyvä idea tuo kivituhkarajaus. Helpottaa ylläpitoa, kun reunat voi ajaa ruohonleikkurilla siistiksi eikä tarvita trimmajaa, vai tarvitaanko? Ja olen samaa mieltä yleiskuvista, on vaikea saada sellaista, jossa kaikki olisi kohdillaan - helpottavaa kuulla, etten ole ainoa... :)

Sarppu kirjoitti...

Ihania kuvia, tuo talolyhty on tosi kaunis, joskus katselin sellaista jossain ja harmittaa kun en silloin ostanut. Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa sinulle.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Reunusasiassa yhdistyy käytännöllisyys ja kauneus. Voi tosiaan ajaa ruohonleikkurilla reunusta pitkin ja jälki on hienoa. Vähentää trimmeröinnin tarvetta, mikä on loistavaa, koska trimmeri on ihan inhokkiväline. Toki sillekin vielä käyttöä löytyy, mutta istustusalueiden rajat alkavat olla kunnossa.