perjantai 23. elokuuta 2013

Todellinen perjantaisiivous

Ihan kesä edelleen.


Minä siivosin sisällä, tuuletin, vaihdoin lakanat.
Aiemminkin on tainnut olla puhe lakanaongelmistani. Lakanoiden olisi hyvä olla valkoisia, tai vaaleanharmaita, tai muuten selkeitä ja väritykseltään raikkaita - puhtaita!


Viimeksi kelpuutin Ikeasta kuitenkin nämä. On ne ihan ok, kuitenkin harkitsin valkoisten pikapesua, kuivausta ja mankelointia suoraan takaisin. Siinä puuhastellessani totesin, että voisin tapetoida makuuhuoneen seinän uudestaan. Laura Ashleyn Orient Garden on kyllä ihana, mutta tapetti on nuhjuinen ja siinä on kaikenlaisia jälkiä.


En tajua, miksi mielessäni pyörii Kaipiaisen Kiurujen yön keltainen versio. Siis keltainen! Ja minun päässäni? Tummansinistä minulla jo olisi.
T- Kissakin oli ihan, että: "Ou nou, anna mun kaikki kestää!"
Tosin syynä saattoi olla ennemminkin suursiivous, joka oli käynnissä ulkosalla.


Suurien, vanhojen puiden kaataminen on kauhistuttavaa ja jotenkin alitajuisesti aina mielestäni rikollista puuhaa. Kuitenkin metsittynyt "tallipiha" on pakko raivata. Metsurit heiluivat työssään ja pelkäsin tulla töistä kotiin. Ajattelin, että näkymä on kummallinen ja vieras. Olihan se, mutta jo nyt silmäni on tottunut.


Kunhan raivataan hieman oksia, voin näyttää, miten suloiselta ja ryhdikkäältä minitallimme näyttää. Ja kanoillekin paistaa iltaaurinko!

3 kommenttia:

Krisse kirjoitti...

Meillä on kanssa tänään siivottu vähän perusteellisemmin. Ikean lakanoista tykkään muuten, mutta se aukottomuus lakanan yläosassa ottaa päähän. Peittoa on niin hankala laittaa sinne sisälle!
Kiurujen yö on ihana tapetti. Meillä oli entisessä asunnossa tumman sinisenä se ja tykkäsin. Täällä kaadettiin viikonloppuna myös puita, mutta postausta en ole vielä ehtinyt laittamaan.
Hyvää viikonloppua sinulle!

Emilie kirjoitti...

Sama juttu Ikean lakanoissa, on pitänyt ratkoa nurkkiin aukot, eikä ne niin siistit ole. Onkohan kukaan laittanut Ikeaan palautetta noista pussilakanoista? Pitäs laittaa.

Mari kirjoitti...

Samat hommat olleet meilläkin. Siivousta, petivaatteet ovat ulkona tuulettumassa ja pyykkinoneessa pyörii lakanapyykki. Omissa lakanoissa tykkään kanssa vaaleasta, mielellään valkoisesta ja siitä syystä myös tyynyt ja täkit pitää olla valkoisia. Mikään ei ole sängyssä niin kurjaa, kuin lakanoista läpikuultavat kuviot.

edellisessä kodissa huomasin myös sängynpäädyn tarpeellisuuden. Tapetti meni tosi nopsaa huonon näköiseksi sängynpäädystä.