tiistai 13. toukokuuta 2014

Kasvihuoneessa

 Kauhea sademetsän sade estää puutarhuroinnin.
Ensiviikolla tulee kuulemma kesä ja kyllähän tuollainen kosteus antaa odottaa mahtavaa kasvuryöppyä, kunhan saadaan lämpöä.


Siivosimme kasvihuoneen odottamaan taimia.






Täti korjasi hieman lattiaa, kun vanhat tiilet murtuvat kosteuden ja pakkasen vaikutuksesta. Kivet sopivat siihenkin puuhaan.


Kuvien taimet on hankittu Mustilan taimitarhalta. En ole vieläkään toipunut positiivisesta järkytyksestä, jonka koin uudistuneen taimimyymään avajaisiin mennessäni viikonloppuna.

Ai, että!! Nyt minulla on sellainen puutarhamyymälä, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Ja ajatella, että se on Mustilassa!
Lupasin palata kameran kanssa Mustila Garden Shop-päivityksen vuoksi. On ehkä pakko mennä tällä viikolla. Siellä on sitäpaitsi Garden Girl-tuotteita myynnissä!
Sitten näette. Huoh!

7 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Mustilassa käymme mekin mieheni kanssa lähes joka vuosi alppiruusujen kukinnan aikaan ja onhansieltä tullut myös hankittua myytävänä olevia kasveja. Kiva kuulla, että valikoima on monipuolistunut.

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Kyllä alkaa ensi viikolla todella tapahtumaan kun lämpö tulee. Tuntuu, että nyt jo lehtiä putkahtelee puihin ihan hirveää vauhtia. Ihanaa aikaa.

Maarit kirjoitti...

Saisi kyllä jo lämmetäkkin! Pitäisi saada taimet jo ulkoilmoja haistelemaan:)

Irene kirjoitti...

Onhan tuossa kasvihuoneen kunnostuksessa, pesussa ja siivoamisessa aina oma hommansa. Tuntuu mukavalta kun sen on saanut tehdyksi.
Oikein mielelläni kuulen enemmän juttua tuosta Mustilan taimitarhan laajennuksesta.

Leena K kirjoitti...

Mustilan taimimyymälä on todellakin astunut uuteen aikakauteen. Niillä on hyvä Facebook-sivu ja Pinterestissä kiinnostavia kuvia - muitakin kuin omaa tuotantoa. Minä kävin lauantaina kolmeen eri otteeseen ostamassa jotain. Viimeksi magnolia 'Vanhan rouvan'.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, haluaisin lähettää sinulle kutsun bloggaajien tapahtumaan. Jos kiinnostuit, niin lähetä minulle sp-osoitteesi.

Ystävällisin terveisin,
Kati Jukarainen
(kati.jukarainen@puutarhaliitto.fi)
Kotipuutarha-lehti / Puutarhaliitto

Unknown kirjoitti...

Ompas teillä ihanan näköistä siellä :) Terkkuloita uuteen blogiin :)