lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jännitystä ilmassa

Olen aina pioniaikaan harmitellut, ettei kukaan juuri silloin tule käymään ja näe kaikkia ihanuuksia. Nyt kävi sellainen tuuri, että Avoimet puutarhat järjestetään tänä vuonna juuri siihen aikaan.
Ensi sunnuntaina 29.6.2014

Mutta sitten on tämä Suomen kesä.

Viileä sää ja pilvet taivaalla pitävät kuninkaallisten nuput tiukissa pallukoissa ja ruhtinattaret sekä muu väki suojaavat hienoja hameitaan tuulelta ja raekuuroilta.
Toisaalta tällainen sää kyllä pidentää ihanaa pioniaikaa.


Toiveita on, että muutama aurinkoinen päivä aukaisisi nuppuja. Tämä yksi on juuri aukeamassa.


Viimevuonna pionit olivat ennätysaikaisessa.


Tässä linkit pionien kukkimisajankohtiin Villissä pihassa. (Voi itku! Vuoden 2011 kuvat ovat kateissa, jäänet jonnekkin siirroissa edestakaisin diivaniblogeihin tai pois, mitähän sille voisi?). Aika herkkuja olivat 2008 ja 2010. Tämän tilaston valossa ne aukeavat kyllä aivan pian. Pioniaikoja etsiessäni törmäsin muutamaan muuhunkin kivaan juttuun. Esimerkiksi portaiden rakennusajankohtaan 2006. Portaat ovat nyt menossa uusiksi, kestivät siis 8 vuotta.

Kuten kuvista näkyy, nuppuja on valtavasti. Luulisin, että satoja.


Minulla on 77 pionilajiketta, joiden nimet olen laittanut muistiin. Lisäksi varmaan kymmenkunta, joilla ei ole nimeä koskaan ollutkaan.
Ajattelin, että olisi kiva nimetä mahdollisimman monta. Helpommin sanottu kuin tehty huolimattoman keräilyn ja istuttelun jäljiltä. Minulla on kaikille tuollaiset kyltit. Toivon, että saan edes puolet uskottaville paikoille.  Onneksi isossa osassa on vanhoja nimilappuja jäljellä. Loppujen kimppuun on käytävä kukkien auettua pionikirjojen kanssa.


Ensi viikonloppuna olette tervetulleita pionintunnistustalkoisiin.

Mikä tämäkin lienee? Kyseessä on villipionilajike, jonka kukan väri on poikkeuksellinen.
Yksilö on hieman kärsinyt ja teki vain tämän yhden kukan.
Täytyy surffailla Pionien koti läpi, sieltä iso osa kasveistani on peräisin.

(Tämä ei kuitenkaan tämän vuoden valikoimasta löytynyt)

Nyt toivotaan edes hieman lämpöä ja aurinkoa!

5 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Ihania!
Mä kovasti jännitän, avautuuko mun pionit just viikonlopuksi, kun olen itse pois paikalta. Toivottavasti ei, niin kovasti ne haluan nähdä. Tosin tämänkin ammun raekuuro ja kylmyys, ehkä pitää ne vielä nupussa. :)
Me käytiin muuten perjantaina Pionien kodissa ja blogissani on postaus sieltä, jos tykkäät kurkata. Ihana paikka!

Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] kirjoitti...

Mahtava määrä pionilajikkeita! Mulla on tällä hetkellä kolme mitkä näyttäisi olevan kasvussa. Lisäksi on kolmea lajia juurakkoja istutuettu, jotka eivät vielä ole näyttäneet elon merkkejä. Perässä siis tullaan... hitaasti :)

Irene kirjoitti...

Luulisin, että viikolla on myös lämpimiä päiviä, jotka avaavat näitä vielä tiukkoja nuppuja.
Aikamoinen kokoelma sinulla nitä kuninkaallisia löytyy. Ja kaiken kukkuraksi muistat niiden nimet. Olen itse huonosti merkinnyt nimiä muistiin. Nyt sitten ihmettelen, kuka on kuka. Sinulla on tuo "kuka kukin on" -teos merkitty puutarhaan. Tekisi niin mieleni tulla pistäytymään sunnuntaina. Muutama tunti olisi kuitenkin ajomatkaa suuntaansa.

Pelaguu kirjoitti...

Voi kökkö! Avoimet puutarhat taitaa olla taas semmosena päivä että ite ei pääse,.kun on muuta. Kesäreissut pitäis tähätä tähän päivään, pääsis puutarhoihin. :) Mukava tapahtuma, toivottavasti saat paljon vieraita pihaasi. Paljon on pioneja puutarhassasi, hattua nostan. Kauniita!

Sanna Tallgren kirjoitti...

Voi Irene! Tule ihmeessä!