maanantai 16. marraskuuta 2015

Hyvästit sisustushirviölle

Muistatteko meidän keittiöremontin?
Olen ollut täydellisen tyytyväinen keittiöön reilut kolme vuotta.
Tuon puusohvan tilalla oli reilun vuoden ajan akvaario.


Eilen kalat muuttivat kotiin, jossa niistä ehditään huolehtia paremmin. Minä palautin keittiöni sellaiseksi kuin sen tunnelmaltaan haluan olevan. On hauska verrata kolmen vuoden takaiseen. Kaikki peruselementit ovat edellleen minusta oikeita valintoja. Sellaisia, joiden kanssa viihdyn, jotka näyttävät minulta.


Pidän avaruudesta, valosta, siitä, että on tilaa hengittaa. Kuitenkin runsauden elementit ovat sisustuksessa kiehtovia. Olen rojun kasailija ja eilisessä siivouksessa poistin keittiöstä turhuuksia.


Kuten olen aiemmin monesti sanonut, olen värien suhteen aika tarkka. Kontrasteista kuitenkin  pidän. Ebba Masalinin kasvitaulut ovat ikuinen keräilyni kohde. Niitten hinnat ovat nykyisin sen verran korkeita, että kovin usein niitä ei voi hankkia. Niissä on kuitenkin kuluneisuudessaan juuri sitä, mitä kaipaan. Seinien kuuluu olla valkoiset ja väriä haetaan muilla keinoin.



Värilliset elementit asettuvat paikoilleen siirtelyn tuloksena tai puolivahingossa. Harvoin siirtelen mitään suurempaa. Nyt siirsin sohvan takaisin siihen, missä se oli keittiön valmistuttuakin. Akvaario oli kamalan ruma.


Siirtelin myös hieman pikkuesineitä. Tapetti on edelleen mielestäni yksi kauneimmista tapeteista ikinä.


Masalinin opetustaulujen lisäksi keräilen hevosaiheisia ja muihin maatilan eläimiin liittyviä opetustauluja. Uusimpana kohteena on Suomen nisäkäspedot. Meillä on jo susi ja karhu. Postissa on tulossa näätä-aiheinen opetustaulu.


Ilmoittautukaa toki kommenttilaatikkooni, mikäli nurkissanne pyörii tarpeettomia opetustauluaarteita.

Olen kyllä iloinen keittiöstäni. Ja koko kodista. Käänsin pöydän kokeellisesti toisin päin. Aiemmin se oli pitkittäin lamppujen alla. Ehkä se voi olla noinkin.



Mukavaa viikonalkua kaikille, nauttikaa hämärästä!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitoshopissa ja verkkokaupassa on noita tauluja uustuotantona. Ja kkeittiöpyyhkeitä/kortteja. Kaunis on keittiö!

Maarit kirjoitti...

Kaunista! Keittiösi on niin tunnelmallinen!

Sara - Villa Emilia kirjoitti...

Aivan ihana keittiö! Pidän tosi paljon sisustuksestasi.
Kunpa olisikin opetustauluja! Voisin antaa sinulle eläinkuvat, mutta kasvit pitäisin itse. :)

MaaritKoo kirjoitti...


Anna kaipaa blogissaan juttuvinkkejä. Kaunis ja persoonallinen kotisi olisi oikein hyvä kohde. Jos kiinnostuit kurkkaa Annan Omenatarhassa blogiin. :))
http://www.aamuomenatarhassa.fi

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

On kyllä ihana keittiö. Nuo hevosaiheiset opetustaulut ovat kyllä parasta. Vielä ei ole itselle tullut vastaan, mutta silmä tarkkana aina niitä yritän kirppiksillä bongailla. :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunis ja tunnelmallinen keittiö!

Tiina kirjoitti...

Kaunista! Tuo hirsipinta saa pumpun joka kerta kiihtymään, missä tahansa sitä näkeekin. Voi kumpa joskus nämä uuden talon seinät vaihtuisivat vielä hirteen mullakin.. ;)

Akvaario on hauska juttu, mulla oli lukiovuosina ja sitä nuorempana aina akvaario, ja iso palanen opintorahasta meni kaloihin ja muuhun niihin liittyvään. Nytkin toivoisin että lopulliseen kotiin joskus saisin akvarion vielä hankituksi, mutta sen verran tarkka nykyään olen että sen olisi sovittava saumattomasti sisustukseen. Hmm, kallista siis. Saa nähdä toteutuuko se haave koskaan.

Minna Linsamo kirjoitti...

Kaunista on. Mistä olet hankkinut tuon hevosaiheisen opetustaulun??

Marie Josefine kirjoitti...

Ai miten kaunista teillä on, tänne pitää tulla toistekin kurkkimaan :)

Maria/Puutarhassa-blogi kirjoitti...

Aivan ihana keittiö! Minuun iski remonttikuume ja luonnostelin eilen ruutupaperille keittiönkaapeille uudet paikat. Onko valkea työtasosi ollut toimiva ja mitä materiaalia se on? Ja kuka valmistaa noin näyttäviä liesiä ja liesituulettimia!?

Sanna Tallgren kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sanna Tallgren kirjoitti...

ONO tuo työtaso nyt komposiittia vai mitä. Se maksoi sekä painoi paljon ja siinä voi vaikka leikata veitsellä. Eli on kyllä hintansa väärti mennen tullen. Ei ime mitään värejä mistään. tain no, valuraudasta jäi ruostetta, mutta sekin pikkuhiljaa lähti pois. Liesi ja liesituuletin ovat Smegin. Ne ovat myös joka euron arvoiset. Hevosopetustaulu on löytynyt huutonetistä.