torstai 28. heinäkuuta 2016

Tekstiiliurheilua?

 Puutarhaharrastus voi myös olla tekstiili- tai välineurheilua. Itse myönnän auliisti taipumuksen molempiin. Tänään tuli postissa mieluisa paketti.


Ihailin blogikollegoiden työvaatteita tuossa eräänä päivänä ja minun oli pakko mennä katsoman Flora Manufakturin vaatteita nettikauppaan. Ruotsalaiset osaavat tekstiiliurheilun myös puutarhailulajissa. Yhdet Garden Girl-haalarit ovat kuluneet melkein puhki. 
Kukkakuosi ei kuitenkaan ole ihan minun juttuni ja Flora Manufakturin vaatteet näyttivät sekä käytännöllisiltä, että hyviltä muuten. Nyt minulla on ihana puutarhamekko, edustuksellisempaan puutarhailuun (ruohonleikkuukin sujui hyvin) ja housut vakavampaan duunailuun. MEKKO KLIK KLIK, HOUSUT KLIK!

   


Vaatteissa on käytännöllisiä ja kivoja yksityiskohtia, kuten irrotettavat taskut ja nahkasomisteet. 

   


puutarhailu sujuu, kun varusteet ovat kunnossa. Tosin Villissä pihassa helteestä ei tykkää puutarhuri eikä puutarha. Kukat menevät nopeasti nuutuneiksi, samoin puutarhuri.



Kauneutta löytyy villinä rehottavasta kokonaisuudesta huolimatta. Aina on kauneutta, sellaisissakin asioissa ja tilanteissa, joista ei ennalta mitenkään uskoisi.

   

HUOM! Tämä postaus ei ollut sponsoroitu,
 vaan ihan omaaloitteinen ja itsenäinen Villin pihan juttu.

3 kommenttia:

Puutarhaelon Riitta kirjoitti...

Puutarhassa täytyykin olla sellaiset vaatteet, ettei kiristä eikä purista. Usein tulee otettua käyttöön jo valmiiksi kulahtanutta vaatekertaa,vaikka uusi vaatekappale puutarhassa piristää kummasti.

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Aika ihanat vaatteet! Huomattavasti tyylikkäämmät kuin mun lähes puhkikuluneet työhousut. Ne kun oli liian rikki töihin niin toin ne kotiin...ja käytän niitä varmaan siihen saakka kunnes ne eivät enää pysy mitenkään päällä (tai lihon niin etten mahdu niihin).

Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] kirjoitti...

Kiva kun teillä kävi paljon väkeä. Itse vierailin meidän lähellä olleissa kuudessa puutarhassa, mukavaa kun pääsee näkemään muiden pihoja. Meidän alueella, ihmiset vain tosi huonosti ovat osallistuneet Avoimiin puutarhoihin, nytkin jouduin käydä melko kaukana katselemassa pihoja.