Missä ajassa juuret kasvavat?

Tajusin vastikään, että olen asunut tässä talossa tänä vuonna 20 vuotta.

Se on pitkä aika. Melkein puoli elämää.

KOULUN SEINÄÄ PIONIPENKISTÄ KUVATTUNA

Tämä kylä ei ole mikään tiivis kylännäköinen kokonaisuus, missä olisi kylän keskus, josta tiet haarautuvat. Ennemminkin  talot ja tilat ovat Kymijoen vartta pitkin hajallaan. Peltoja ja pihoja määrittelevät  joki ja voimalaitoksen vuoksi rakennetut patovallit. Kylä on joen ja järvien välissä, melkein kuin saaressa. Maisemat ovat ihastuttavia. Onhan Mankalan koskilla kuvattu elokuviakin. Itse Tauno Palo on keikkunut koskessa henkensä kaupalla. Elokuva oli Koskenkylän laulu.

PIKIJÄRVEN JÄÄLLÄ POTKUKELKKARETKELLÄ

Itseasiassa oma kotini on kylän ytimessä. Vanhan urheilukentän ja 2009 palaneen seuratalon läheisyydessä. Kaipa koulun voi olettaa olevan melko keskellä kylää. Täällä ollaan hämäläisyyden rajoilla. Naapurit eivät mielestäni ole järin paljon tekemisissä keskenään. Ainakaan siinä mittakaavassa, mitä lapsuuteni mummolassa, karjalaisevakoiden asuttamassa kylässä oli tapana. Mutta nykyaikakin taitaa olla sellainen. Naapureissa ei kyläillä.

KYMIKUNNAN VOIMAN URHEILUKENTTÄ

Silti tämä on minun kotini ja kyläni. Olen elänyt jo monta elämää tässä talossa ja kylässä. Aloittanut alusta ja lopettanut jotain. Jäänyt leskeksi, tullut äidiksi, rakentanut ammatti-identiteettini ja aikuisuuteni. Tullut minuksi.

NÄKYMÄ PIHATIELTÄ KYLÄLLE KESÄILTANA

Olen ollut tässä talossa todella onnellinen ja surun murtama. Nämä seinät ovat nähneet minusta lähes kaiken. Viehättävä ajatus vanhassa talossa asumisessa on se, että seinät ovat "nähneet" kaikenlaista ennen minua ja toivottavasti myös jälkeeni. Tämä talo on rakennettu kylän kouluksi 1895. Minun nyt 20 vuottani ovat pieni ajan jakso talon elämässä. Pitäisi muistaa suhtautua tietyllä kunnioituksella historiaan ja talon ikäisiin kuusiin, jotka humisevat tuulissa vuosikymmenestä toiseen.


Tässä Ari Ollikaisen mahtava video siitä kohtaa, mistä minun kyläni mielestäni alkaa:

Kyllä juuret voivat kasvaa lyhyemmässäkin ajassa. Kahdessa vuosikymmenessä niistä voi tulla jo aika syvät ja haaroittuneet. Koen olevani vahvasti iittiläinen, vaikka olen syntynyt ja kasvanut naapuripitäjässä. Tutkin kerran sukuani ja isäni isoisä oli positiiviseksi järkytyksekseni  muuttanut perheineen Jääsken pitäjään Iitin Kuuksosta 1900-luvun alussa. Aina sanon, että olen geeneiltäni 100%:sti Karjalan tyttöi. Isovanhempani ovat kaikki syntyneet Jääskessä, mutta isoisäni isä olikin lähtöisin juuri Iitistä.