Voiko koti olla kilpailu?

Kotimme oli mukana Suomen kaunein koti -ohjelmassa. En ole kirjoittanut asiasta blogiin, koska olen ollut hieman hämmentynyt koko mukaan lähtemisestäni.

Kuvauspäivä oli kiva ja kuvausryhmä hurjan mukava! 

Olen tyytyväinen, ettei kotimme mennyt jatkoon tuomareiden pisteillä. En olisi halunnut finaaliin äänestettäväksi. Sanoin jo mukaan suostuessani, että minulla ei ole minkäänlaista kilpailullista motivaatiota. Olen vain huono sanomaan ei ja huomio imartelee.

KAMERALLA VOI RAJATA SOTKUT POIS

Tuomarit puhuivat kodistamme todella kauniisti. He näkivät kotimme ikäänkuin minun silmilläni. Se oli ihaninta koko ohjelmassa. Tuomareiden osuutta myös jännitin eniten. Ajattelin, että alan itkeä, jos ne haukkuvat mun kodin. Kun se on minulle maailman kaunein ja paras koti.

MATTI MAKAA KUNINKAANA SÄNGYSSÄ

En tietenkään nauttinut itseni näkemisestä televisiossa. Telkkari todella lihottaa (tai paljastaa realiteetit!)
 En kuitenkaan kadu kokemusta. Saimme valtavasti ihanaa palautetta jakson jälkeen. Pelastetaan vanhat talot- facebookryhmässä oli hirveästi kommentteja, kuinka meidän koti oli paras kolmesta! Koteja on kuitenkin vaikea arvioida paremmuusjärjestykseen. Kaikki kodit ovat asujilleen parhaita, jos he itse niin haluavat nähdä!

ARKISOTKUA

Meillä on useimmiten tavarasotku. Semmoinen, joka on helppo piilottaa johonkin lipaston laatikoon tai äkkiä kerätä pois, jos joku on tulossa. Sotken itse ihan kamalasti ja koirenkin karvoja leijuu aina. Koti on kuitenkin elämistä varten eikä mikään näyttelytila.

Kodissa rakastetaan, nauretaan ja kiukutellaan, kasvetaan ja kosketetaan, kasvatetaan juuret ja siivet! Sen voi tehdä minkä hintaisella ja värisellä sohvalla tahansa. Sellaisella, mikä on itsestä hyvä.

JAKSO ON VIELÄ NÄHTÄVISSÄ KATSOMOSSA