torstai 13. heinäkuuta 2017

Ihana, kamala sade

Eilen satoi lähes koko päivän. Kun illalla töiden jälkeen kiersin puutarhassa, en ollut ollenkaan varma onko sade hyvä vai huono? Mattikaan ei ollut ihan varma. Ikkunasta poistumista piti harkita tarkkaan.

MATTI -KISSA MIETTII

Puutarha tarvitsee toki vettä. Mutta ei mielellään kaatamalla tuntitolkulla silloin, kun pionit ovat täydessä kukassa. Niinpä minä kuljin pitkin istutusalueita kymmenen aikaan illalla ja ravistelin hellästi pionin kukista vettä pois. Hassua puuhaa. Ilma oli lämmin ja vesi pioneissakin tuntui lämpimältä. Ilmankosteus oli huikean trooppinen ja puutarhassa sekoittuivat satojen kukkien tuoksut.

IMMACULEE PIONI

Kuunliljojen takana kasvavat pionit nojasivat tukeviin kuunliljan lehtiin. Kuvassa ehkä Immaculee.
Vetta tippui kaikkialta, vaikkei enää satanut ja pioninsuojelija kastui kierroksella myös.

Varjoliljani ovat levinneet  hyvin. En saanut otettua kunnon kuvia pilvisessä hämärässä ja kameran akkukin tyhjeni. Varjoliljojen leviämiseen ei voi olla kuin tyytyväinen, sillä yksittäiset sipulit (vai mukulat?) ovat kovin arvokkaita.

LILIUM MARTAGON VARJOLILJA

Tämä pioni kasvaa keltaisessa penkissäni ja olen ilmeisesti olettanut sen olevan keltaisempi. Nimilapussa lukee Primevere. Joskus saattaa olla purkissa jotain muuta, mitä luulee saavansa, mutta onkohan tämä se? Esimerkiksi Pionien kodin sivulla Primevere on erinäköinen, mutta Google haulla sain tämän näköisiä. Jotenkin kasvien nimisekaannukset edelleen jaksavat ärsyttää, vaikka  siihen luulisi olevan jo tottunut.

PAEONIA LACTIFLORA PRIMEVERE

Veden vallasta piti pelastaa myös kasvihuoneen päädyssä olleet kylvökset. Ruukut olivat muovitarjottimilla ja uivat vedessä. Kaikki paitsi keltainen kärsämö ovat itäneet hyvin. Suloisia pikkutaimia on vaikka kuinka paljon. Ihanaa!


Sade on kuitenkin hyväksi luonnolle ja puutarhalle, vaikka pionien kaatuminen hirvittääkin. Villissä pihassa on kuitenkin paljon pioneita vielä nupullaan ja viikonloppuna rippijuhlat, joihin tarvitaan leikkokukkia. Luontoa vastaan on turha kiukutella. Sää on sellainen  kuin on ja meidän tulee sopeutua. Puutarhurit eivät yleensä edes toivo pitkiä hellejaksoja. Ne ovat puutarhalle hyvin kuluttavia. Viileys takaa pisimmän kukinnan. 

Think positive! 



3 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Jep, ei me säälle mitään voida. Pionit joko selviää tai ei..

Katja kirjoitti...

Toivotaan sunnuntaille hyvää säätä, ei ihan hellettä mutta ei myöskään sadetta. Teillä on puutarha mitä mahtavin puite viettää juhlia.

Minna - Puutarhurin Maja kirjoitti...

Ihanat varjoliljat! Niitä sade näyttää pukevan oikein somasti.