maanantai 21. elokuuta 2017

Salin sisustus

 Tänään satoi. Muutenkin on sellainen nahkea, loman viimeinen päivä. Tuntuu, ettei mikään kulje ja ajatukset ovat jo työmaalla. Palautimme salin kalustuksen paikoilleen, kun se oli siirretty sivuun tanssien tieltä.
Sisäpäivitys siis pitkästä aikaa.

SALI  ELI ISO LUOKKA KOKONAAN

KULTAPALMU

Olen joskus ajatellut, että sali ja kirjasto ovat omaan tyyliini hieman liian herraskaisia ja hienoja tiloja. Ne kuitenkin toimivat aivan mahtavasti kaikissa juhlissa, sopivat talon ikään ja henkeen sekä tuottavat pelkkää iloa.

OPETUSTAULUT TELINEESSÄÄN


Tapettivalinta onnistui aikanaan hyvin. Laura Ashleyn Erin (väri duck egg) sopii kauniisti tilaan eikä siihen kyllästy.

LAURA ASHLEY ERIN

Erin-kuosista silkkikangasta löysin kerran nettikaupan alesta ja sillä on päällystetty muutama tuoli. Silkki ei ole mitään huonekalukangasta, mutta nämä tuolit ovat vähällä käytöllä.




ROUHEUTTA SISUSTUKSEEN HIRVEN SARVILLA

Jokin salin sisustuksessa ei nyt ole kunnossa. Fengshuit ovat jotenkin keturallaan. Täytyy hieman pohtia ja kokeilla.

RUMMUT JA PORTINVARTIJAN TYTÄR-JULISTE (HELENE SCHJERFBECK)
Tuikkukipot ja ylimääräinen roju saavat lähteä. Kyllä se siitä taas järjestyy ja alkaa näyttää silmissäni siltä kuin pitääkin.


 Meillä on rekikin sisällä, ei se nyt kovin herraskaista ja hienostelevaa ole!
Se on isoäitini evakkoreki enkä raaski pitää sitä ulkona.
 Reen on tehnyt Juho Viskari Jääskessä.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Kaunista. Ei tuollaista tunnearvoa omaavaan rekeä voi pihalla pilata. Sehän on vain hauska sisustusesine.

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Tapetti on kaunis ja huonekalut ihania. Pidän oikeasti vanhoista huonekaluista. Minun isäni oli Jääskestä kotoisin ja on tullut sieltä myös evakkona pois. Tulikohan hänkin tuollaisella reellä. Upea!