tiistai 15. elokuuta 2017

Uusi, avara pergola

 Edellisessä postauksessa sanoin jättäväni pergolan aiempaa tyhjemmäksi.
Tänään ehdin hieman järjestelemään siellä. Lattia ja omatekemäni laatat tulevat kauniisti esiin, kun tilaa ei ole tungettu täyteen tavaraa. Luulen, että meillä on enemmän käyttöä iltaisin istuskeltavalle  puutarhaolohuoneelle, kuin ruokaryhmälle. Grillaan harvoin enkä pidä kaasugrillistä. Avotulipaikka pergolan vieressä saa olla kesäkeittiönä tästä eteenpäin.


Pergolan uusi elämä alkoi siis tänään. Mies oli päivän reissussa ja tarjosin  hänelle lasin punaviiniä kotiin palatessa. Pöytä on hätäratkaisu, vanha, liian matala Ikean jakkara, jonka löysin pihasaunalta. Persoonallisempi ja sopivampi ratkaisu kyllä löytyy, kun pitää silmät avoinna.

KYNTTILÄT KUULUVAT PERGOLAN TUNNELMAAN

Laittiassa on rivi elämänpuulaattoja.


 Näkymät pergolasta ovat kauniit ja tuoleihin voi unohtua istuskelemaan ja nauttimaan tunnelmasta. Tänään olisi tarvinnut vielä viltin. Iltaisin ja öisin on kovin viileää. 


Juhlia varten pergolaan tuodut sinisarjat sopivat sinne täydellisesti.


Piippuköynnös kattaa miltei koko pergolan ja kahdelta sivulta sitä ympäröi perenna-alue, yhdeltä sivulta nurmikko ja yhdeltä nuotiopaikan kivituhkapiha. Pitänee ottaa parempi kuva kokonaisuudesta vielä.

KUUNLILJAN KUKAT TÄYTÄVÄT TÄLLÄ HETKELLÄ PUUTARHAN


Pitää yrittää kuvata pergolan aluetta valoineen myös hämärässä. Tunnelma on kerrassaan valloittava.

4 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Viehättävä paikka puutarhassa!

Maiju / Lempipäiväni tänään kirjoitti...

Voi miten houkuttelevan näköinen paikka! <3

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihania nuo laatat!
Lämpimiä iltoja teille!:)

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Nätti pergola ja hienot laatat. Mukavaa fiilistelyä!