sunnuntai 9. syyskuuta 2018

SIMPLY HAPPINESS

Olen huomaamattani vähentänyt näkyvän tavaran määrää sisustuksessa.  Ikäänkuin olisi enemmän hengitystilaa, kun tasot ovat tyhjempiä .  Simppeliys kunniaan, krumeluurit pois! Simple is beautiful!

Pidän persoonallisista esineistä ja asioista. Kuvailin muutamia tämän hetken suosikkiesineitäni kotona 


Saimme lahjaksi tämän mahtavan metallikyltin.  Sen aitous ja kulahtaneisuus ovat juuri sitä, mistä pidän. Ja onhan tämä koulualue - School zone. Violators Will be prosecuted (rikoksentekijät joutuvat syytteeseen) ja se on hyvä näkyä jo eteisessä.



Ostin viimeinkin tuon Kööpenhaminan kaupunkijulisteen. No...  koska Köpis! Taulu aiheuttaa minulle hyvää fiilistä. Se riittänee selitykseksi.


Keittiön tasojen raivaus tuotti myös paljon mielihyvää. Tasoille kertyy muka kivoja juttuja ja sitten niitä on aivan liikaa. Tiskirätti roikkuu aina hanan päällä eikä se mikään kaunis ole. Pidän hyvin muotoilluista esineistä. Nyt suosikeistani jäivät poikani tekemä leikkuulauta ja teräksinen shakeri. Jotkut esineet kestävät aikaa hyvin ja ovat ansainneet pysyvän paikan näkyvissä.


Iittalan maustemyllyt kuuluvat näihin kestosuosikkiesineisiin. Niiden muotoilu on minusta aivan parhautta. Huomasin kuvan ladatessani, että tapetissa on pyyhkimäjälki. Asia on korjattu, mutta en viitsinyt huonossa valossa enää ottaa uutta kuvaa. Tuo tapetti kuuluu myös kestosuosikkeihini. 2012 ajattelin, että näinköhän siihen kyllästyy? Mutta minusta se on aina vain kaunis ja juuri oikea tapetti keittiöön.


Rustiikkisten esineiden ohella moderni muotoilu vetoaa minuun. En koskaan kyllästy Eva Solon valkosipulinpuristimen viehättävään muotoiluun.



Pentikin säilytyspurkit viehättävät silmääni vuodesta toiseen. Nyt ne ovat puukansineen eritisen trendikkäät, kun puuastioita näkee kaikkialla.



Pienet muutokset sisustuksessa sopivat minulle. Isoja ei tarvitse. Nyt juuri tilan tunne ja vähäisemmät tavarat tuovat hyvän fiiliksen. Mutta koti elää. Asuminen voi olla onnellinen juttu! Eikä se ole mitään dramaattista ja kylmää materialismia, jos tykkää nätistä valkosipulinpuristimesta. Se on simply happiness!

1 kommentti:

Kirsti Kaija kirjoitti...

Kauniita persoonallisia yksityiskohtia.
Tuo huumevapaa-vyöhyke taulu sopisi meillekin. Meillä on rumia tupakointi-kielletty-kylttejä sisällä ja pihalla, koska Aluevalvontavirasto vaatii sellaisia pienryhmäkodilta.
Mukavaa syysviikkoa!