lauantai 2. maaliskuuta 2019

PROSESSIN LUMOISSA

Olen ajautunut hapanjuurileivän maailmaan. Ensin töissä eräs opiskelija kertoi leipovansa itse ruisleipää. Siitä innostuneena tein kaupan luomuleivästä juuren ja aloin tehdä ruisleipää. Muutaman päivän kuluttua kävi vakavampi vahinko. Näin fb-kaverini tekevän vaaleaa leipää hapanjuuresta ja  ajauduin Hapanjuurileipurit-ryhmään. Paluuta ei ole.


Juuren valmistaminen kesti 6 päivää.
Lisäksi piti hankkia kaikenlaisia varusteita.
Ja malttaa...
Opetella prosessi ja luottaa siihen.


Hapanjuurileivonta on minulle kuin kärsivällisyyskoulu. 
Mutta jo oikein prosessin mukaan käsitelty taikina palkitsee. En ole koskaan leiponut mitään niin miellyttävää, kuin vehnäleipä hapanjuuritaikinasta. Pallukat muotoutuvat miltei ilman jauhoa ihaniksi ja sileiksi.


Lopputulos on aivan uskomaton.
Hiivaton,
tuore,
luomuleipä.



Toki hapanjuuri voi oikutella tai leipuri olla huolimaton, olosuhteet ja tiesmikä kuunkierto vinksallaan. Prosessi ei toimi. Silloin on aloitettava uudestaan.
Esiäitien leipomistapa opettaa nöyryyttä, kiireettömyyttä ja raaka-aineiden kunnioittamista.


Tänä viikonloppuna uskaltauduin sooloilemaan. Lisäsin toiseen leipään kuivattuja karpaloita ja cashewpähkinöitä. Sooloilu kannatti. Tuloksena oli oikea herkkuleipä. Testasin sitä tuorejuuston ja hunajan kanssa. Yhdistelmä on täydellinen.


Jääkapissani asuu kaksi juurta. 

Ragnar on ruisjuuri, joka tuottaa jo melko hyvää ruisleipää.
Aarteeni on kuitenkin Frida, vaalea juuri, josta on vaikka mihin.
Ihan harmittaa, kun en ehdi leipomaan varmaan kahteen viikkoon. 
Hieman myös jännittää, josko Frida suuttuu. 
Hän ei ole ollenkaan niin suoraviivainen kuin Ragnar.


PS. Miesväen mielestä olen hullu, koska juurilla on nimet!



Ei kommentteja: