lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kotona taas

Käväisimme pikaisesti Naantalissa miehen työn puitteissa. Virallinen osuus oli perjantaina. Meidät oli kutsuttu konserttiin ja illalliselle. Ehdotin kyllä, että mies menisi jonnekin edustusvaimojen vuokrausfirmaan, mutta sujuihan se. Puutarhatoukasta saattaa kuoriutua hetkeksi jonkinlainen yöperhonen, kun parturi vetää tukkaa suoraksi ja korkokenkää sekä hulmuavaa helmaa vedetään ylle. Yövyimme kylpylähotellissa ja miehen äiti oli mukana, että pääsimme iltamenoihin. Pidin konsertista, etenkin kuoro-osuudesta. Myönnän auliisti, että tämä oli ensimmäinen kertani kamarimusiikkikonsertissa tai missään musiikkijuhlilla.
Tänään meillä oli koko päivä aikaa seikkailla Muumimaailmassa.
*
Naantali on ehdottomasti kauneinta Suomea (kotipihan jälkeen). Ja pakanakin voi vain ihastuksesta huokailla Naantalin keskiaikaisen kivikirkon tunnelmassa.

3 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Naantali on ihana kaupunki! Kauniita taloja ja puutarhoja voisi kierrellä ihailemassa vaikka kuinka kauan. Hauskoja kuvia Muumitalon vieraasta:) Meillä joskus pojat kaipailivat siellä, kun muita hahmoja oli, muttei Muumipappaa. Rantaan mennessä he sitten riemastuivat - tuollahan pappa purjehtii merellä:D

Inka kirjoitti...

Samaa tulin sanomaan "kaiman" kanssa :) Naantali on ihana kaupunki, ja varsinkin talvella kun kaikkialla on hiljaista ja rauhallista. Asuin aikani Naantalin vanhassa kaupungissa, ja niin kaunis kuin se kesällä onkin, on se paljon mukavampi asuinympäristö talviaikaan :)

-Mai- kirjoitti...

Oi,muumimaailma on ihana! Harmi ettei täältä meiltä asti viitsi joka vuosi muumeja tulla katsomaan, mutta ensi vuonna tullaan taas varmasti:)