Ei mitään sanottavaa mistään?

Myrskypäivänä ei ole tehty mitään. Tai kävimme sentään äänestämässä ja syömässä roskaruokaa sen jälkeen. Äänestyspäätös olikin helppo, koska mies on ehdolla. Viime kunnallisvaalit makasin Päijät-Hämeen keskussairaalassa sununtai-lapsen saaneena, alavatsa tikattuna. Pidän äänestämistä velvollisuutena ja oikeutena ja äänestän aina, jos pystyn.

Päivääni on leimannut ihmeellinen tyytymättömyys ja tylsyys. Haahuilen sitä sun tätä, nukuin jopa päiväunetkin, aivastelen ja voivottelen. Pitemmän vapaapäiväpötkön jälkeen olen aina jotenkin hakusessa sen viimeisen päivän. Voisi jo mennä töihin, luen raportteja koneelta, näpyttelen pakollisia paperijuttuja, yritän kirjoittaa aineistoa kehittämästämme menetelmästä. Yritykseksi jää - taas. Aloitin kolme päivitystä ennen tätä ja deletoin ne luonnoksina. Ei siis oikein kulje.

Olen vihdoin saanut tehdyksi leikekirjaa. Lehtien silpominen on vaikeata. Haluaisin säästää kaikki kauniit sisustuslehdet ehjinä. Leikekirjan tekeminen on toki kivaa.

Mutta nuivastelupäivänä sen selaaminen aiheuttaa ahdistusta. Kaikki omassa kotona näyttääkin ihan huonolta ja tyhmältä. Kotini on hyvin vaalea, mutta huomaan unelmakirjani sivujen olevan tummia ja meheviä. Ollapa rohkea ja tehdä tuommoinen sininen seinä, kuten ensimmäisessä kuvassa! Ja minua kyllä kiukuttaa oikeastikin, että eräät löytävät jatkuvasti ihania silkkitäkkejä kirppiksiltä. Pitäsiköhän köydä enemmän kipputoreilla. Kotikylän kirppiksellä on vanha sohvakalusto, joka jäi häiritsemään. Se on sininen, mutta muuten aivan samanlainen kuin tämä sohva täällä. Kalustossa on kaksi tuolia ja sohva eikä meillä tarvita semmoista ollenkaan. Mutta taidan silti mennä sitä katsomaan vielä kerran. Voi, kunpa joku olisi ostanut sen!

Sain eilen kaksi valkoista orkideaa. Se on sentään mukavaa.

*

Edit: Tunti ja yksi kahvikupillinen myöhemmin iski valtava polte neuloa kirjoneulelapaset (kävin täällä). Virtaantuminen oli vallan äkillinen :)

Tiedetään, saattais löytyä diagnoosi tämmöiseen! Lähden lankavarastolleni, moi!