sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Tänä viikonloppuna...

on menty tukka putkella, valmistettu lammaspataa, käyty ostoksilla





ja koiranäyttelyssä.

Kuvassa tuomaroitavana Tommy (Leonberget’z Impala SS), joka toivomamme mukaan on tulevan pihakoirasemme isä.

Kaivelin myös äitini valokuva-aarteitä. Äitini näyttää kuvassa mielestäni maskeeraukseen valmistautuvalta filmitähdellä. (toivon, ettei äiti nyt suutu, mielestäni kuva on hieno vaikkakin pikkuhousut taitavat vilkkua)

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tuleeko teille uusi koiruus? :)

quu kirjoitti...

Meilläkin on koirakuume!! Onko se jotenkin tarttuvaa?! :D

Järkytys oli vain suuri kun suurin osa syntymättömistä pennuista on jo varattu kohtuun päin. Pitäisi siis olla ennustaja ja tietää sukupuoli ja väritys ennen syntymää.

Ensiostajille vähän hankalaa kun ei pääse kunnolla tutustumaan koiran emoon ja pentuihin kun pitäisi olla jo tukku rahaa kädessä =/

Tai onhan miulla ollut koira ja kotona aina koiria,mutta avomiehen kanssa oltaisiin hankkimassa ihkaomaa yhteistä ensikoirulia molemmille vieraasta rodusta.

quu kirjoitti...

Lapinkoiraa me ollaan katseltu :) Kaveri kasvattaa leonbergejä ja hän testaa pennut 7 viikkoisina ja sen mukaan jakaa pennut halukkaille. Tai oikeammin tekee suositukset, hän kun tietää.

Nuo pennut mitä ollaan menossa kasvattamaan oli ilmeisesti "esivarattu", mutta kun väriksi tulikin musta niin nyt iso osa on vapaana, kun sitä haluttua väriä ei tullutkaan niin moni varmaan perui. Me mietitään vielä! :)

Sisäsiisteyden opettaminenkin olisi helpompaa keväällä, kun nyt talvella pitäisi pientä viedä lumihankeen pissalle. Ei oo kivaa =(

Sanna Tallgren kirjoitti...

Tina: Me saadaan kennelistä koira vähän niinkuin takuuseen, joten uutta pihakoiraa odotellaan syntyväksi viikolla 7 :)

Quu: Lapinkoira on hieno ja fiksu koira. Mie en osais olla ilman koiraa, kun niitä on aina ollut. Varsinkin se Unni kereks tulla semmoseks äipän koiraks. Nukkui viekussa ja oli töissäkin mukana...

Irina K. kirjoitti...

Heips!

Olisi haastetta tarjolla: http://muotoilijanpuutarhassa.blogspot.com/2009/01/kuuden-haaste-eli-paljastuksia.html