keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kevät laukkaa!

Täytyy pitää varansa, ettei kesä tule varkain ja kevät humahda nauttimatta ohitse. Kaikki kasvaa vauhdilla, kiitos puolen vuorokauden sateen. Puissa on lehdet ja kevät on aivan täysi.



KEITTIÖPUUTARHAUUTISIA:
Mieheni on ollut kiltti ja on rakentanut minulle lisää suurpiirteisen karheita lavoja toiveideni mukaan. Pihatraktorimme ei pihahdakaan??!, joten mullan ajo odottaa innostustani ruveta lapioimaan märkää multaa kottikärryihin.


Lavoja on nyt kuusi. Numeroihin yksi (ei näy kuvassa) ja kolme on jo kylvetty :)

Tekstin kohdalle tulee köynnösportti puutarhaan. Heinäseipäiden varaan tulee jonkunlainen aita, varmastikin verkkoa mahdollisia köynnöksiä varten. Kuutoslavaan tulee kärhöjä. Sen pohjasta on kaivettu vanha hiekkamaa pois melko syvältä. Kärhöjen edessä voi kasvatella vaikka ruohosipulia. Kohtaan 7. tulee pitkä syvempi laatikko ja kohtaan 8. pitkulainen matalampi ( seiväsaidan suuntaisesti). Kohtaan 9. tulee nurkkaan neliö kurpitsalle ja kohtaan 10. pitkulainen penkki tillille ja korkeille yksivuotisille kukille. Altaiden välit katetaan naapurilta hankitulla hakkeella. Tarvitseeko sanoa, olen ihan intona!! :)

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Hienoa kun hommat etenevät vauhdilla; olet jo siis ehtinyt kylvääkin?! Lavojen materiaali on kerrassaan mainiota kunnon paksua lankkua.

Tiina kirjoitti...

Tämähän näyttää perin hyvältä. Pieni traktori olisi kyllä oikein unelma, mutta meillä ei sellaista edes ole, joten hauis kasvaa. Toivottavasti omanne suostuu virlä yhteistyöhön :)

Talvikki kirjoitti...

Upeat suunnitelmat!

Haaveilen samaan tapaan tehdystä pienestä hyötypuutarhasta, koska meillä maaperä on niin täysi suuria kiviä, ettei kaivaminen oikein innosta eikä varmaan lopulta kannatakaan. Olen myös suuri symmetrian ystävä ja istutusalueet täytyy saada toisiinsa nähden oikeille paikoilleen.

Innolla siis odottelen projektin jatkokuulumisia!

emäntä kirjoitti...

Vau. Kannattaa ollakin intona=).

Heli kirjoitti...

Täytyypä sanoa, että tämän tyylistä puutarhaa minäkin tykkäisin pitää. Kaikki selvästi kohdallaan ja etenkin tykkäisin noista "laatikoista" joissa voisi kasvattaa kohopenkissä juttuja.

No, koska en tajua käytännössä puutarha-asioista yhtään mitään, nämä on edelleen vain haaveita. Ehkä sitten joskus.. tai sanotaan niin, että tänä keväänä on herännyt VIHDOIN sellanen fiilis, että SITTEN joskus, ei enää ehkä.

Mutta aikaa siihen voipi vielä mennä..