maanantai 18. huhtikuuta 2011

Mitä kertoisin?

Kööpenhamina helli meitä. Kaupungista voisi kertoa ja näyttää niin monta asiaa. En osaa vielä tänään valita mitään yhtä ylitse muiden. Kaupungissa on paljon koiria. Siis ihmisten hyvin hoidettuja, kaupunkilaisia koiria.
Kerron tarinan:
Istuimme juomassa kahvia hienossa katukahvilassa. Tien toisella puolella meitä vastapäätä istui laitapuolenkulkijan näköinen, noin 50-vuotias mies. Miehen sylissä köllötti musta labradorinnoutaja, jota mies koko ajan hieroi, silitteli ja rapsutteli. Mies jutteli koiralle ja laittoi välillä oman naamansa kiinni koiran kuonoon. Koira näytti maailman onnellisimmalta koiralta. Koiran ja miehen edessä oli hattu, johon ohikulkijat silloin tällöin heittelivät kolikoita.
Totesimme miehen keksineen kerjäämiseen hienon bisnesidean. Koira selvästi vetosi ohikulkijoihin. Välillä mies pisti kolikoita hatusta piiloon taskuunsa.




Sitten mies laski kolikot taskustaan ja nousi ylös, sanoi koiralle jotakin ja käveli hieman ontuvasti oikealle kulman taakse, johonkin pois. Koira jäi makaamaan retkialustan, hatun ja muovipussin viereen ja seurasi miestä katsellaan. Me totesimme, että tämä on nähtävä. Nyt se mies meni ostamaan kaljan tai tupakkaa. Koskakohan se tulee takaisin?
Koira makasi paikallaan aivan rauhallisena. Se sai rahaa hattuun muutaman kerran ja meistä aika tuntui pitkältä. Kului oikeasti varmaan kymmenisen minuuttia ja mies tuli takasin. Miehellä oli käsissään yksi asia. Vakuumipaketti, jossa oli noin puolen kilon kokoisen näköinen köntti lihaa. Tien toiselle puolelle se näytti maksalle. Mies avasi paketin ja tarjosi lihan koiralle. Koira söi sen melko rauhallisesti ja meni sen jälkeen köllöttämään isäntänsä syliin tassut kohti taivasta. Saattoi se mies sen kaljansakin ostaa, mutta silti minua hävetti. Hän laski rahansa ja haki koiralle lihan!? Ja me jopa spekuloimme, sillä tuleeko mies takasin.
Miksi ihmeessä hän olisi hyljännyt siihen ehkä ainoan ystävänsä, joka kosketuksen perusteella on hänelle hyvin rakas? Koiran, jolle hän heti tarpeeksi kolikoita saatuaan haki jostakin keskustan kalliista kaupasta ruokaa.

Minua hävettää vähän vieläkin. On minulla heistä kuvakin, mutta ei tunnu sopivalta laittaa sitä tähän.

6 kommenttia:

Autuas olo kirjoitti...

Hieno tarina. Miksiköhän meillä on niin vahva taipumus epäillä vilpittömyyttä, kai se on kasvatuksen tulosta. Pienet lapset ja eläimet saavat usein varauksettomat sympatiamme, mutta toisiin aikuisiin suhtaudumme varauksella.

PingPongPrints kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
jori kirjoitti...

Elämä on joskus ihmeellistä tai alinomaan. Johtopäätöksen tekoon ihmisestä ei kovin kauaa kulu ja sen jälkeen kuinka nopeasti ihmismieli kehittää tarinan henkilön ympärille. Ikään kuin jopa näkisi kuvanauhana tapahtumia tuntemattoman elämästä ja naps - kuva murtuu, joutuu hämilleen ja ajatukset rupevat rakentamaan jotakin uutta. Niin kovin tutun kuulista =) Muistojen salaiseen aarrekätköön hieno kappale taltioitavaksi.

Meillä on ollut töissä palkkalistoillakin labbis, relaamassa nuoria ja auttamassa vaikeista asioista keskustelemisessa. Entinen kuraattori kulki nimittäin usein koiran kanssa ja sillä oli oma facebook statuskin. Toimi erittäin hyvin, kaikki tykkäsivät ja yht äkkiä koko kuraattorin lähestyminen tuli arkipäiväiseksi. Koirilla on ihmeellisiä vaikutuksia

Hitsi kun näitä tilejä on niin monta ja moneen tarkoitukseet et piti jo poistaa yhdet kommentit =)

Aralia kirjoitti...

Sosiaalityöntekijältä joskus kuulin, ettei hän koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka hyvin ihmiset hoitavat eläimensä. Itse ihminen voi olla aivan rikki, ikuisesti työtön, kunnan vuokrakämpässä jossa huonekalut on dyykattu, siivottu ei ole ikinä, vaatteet lahoavat päälle ja ruokajonosta haetaan se ruoka mitä saadaan... Ja sitten siellä on pullea kissa/koira/eläin, turkki kiiltää, terve kuin pukki. Ja jos se eläin jotain tarvitsee, sehän hankitaan. Minusta se kertoo näistä ihmisistä paljon.

Irene kirjoitti...

Kun ystävät pettää ja jättää, niin koira ei koskaan. Se on aina iloinen kun tulet kotiin. Sen kiintymys ei ole ehdollista. Se ei syyllistä, moralisoi eikä hylkää. Se hyväksyy sinut aina ja ehdoitta.

Lumipyry kirjoitti...

Kaunis tarina!