Puutarhaan on tarjolla nykyisin aivan valtavasti asioita huonekaluista perhosten taloihin. Itse olen vähän niillä linjoilla, että ihan kauheasti keinoelementtejä ei pidä pihassa olla. Tai asioiden liian aseteltuja. Puutarhaani on tietysti kertynyt myös silmän ilon vuoksi aseteltuja juttuja, mutta melko maltillisesti. Pahin kauhistukseni olisi, jos joku toisi minulle lahjaksi muovisen, värikkään puutarhatontun. Joku kiusaakin minua ajoittain asialla. Esineiden täytyy jotenkin sopia kasvillisuuteen ympärillä. Olen tämän asian suhteen kyllä varsin tiukkapipoinen ja ahdasmielinen. Vanhoista heinäseipäistä pidän ja olenhan rakennellut muutamia kaarikäytäviä ja portteja. Sitä kai voi kutsua sisustamiseksi.
Pidän siitä, että esineillä on tarinoita, kasveillakin. Monet kasvit ovat jostakin kotoisin, oikeasti. Kasvi tuo mieleen antajansa lähes aina kun sen ohi kulkee tai sitä hoitaa. Esineet saisivat olla myös jostain muualta kotoisin, kuin puutarhamyymälän hyllystä. Katseen vangitsevia elementtejä on myös luonnossa. Lehmuksemme kaaduttua jätin pystyyn osan repeytynyttä runkoa. Nyt lehmus on kasvattanut hassun tupsun rungon tynkään. En ole oikein varma onko se hyvä vai huono?
Viime vuosina muodissa ovat olleet ruosteiset puutarhan koriste-esineet. Niistä pidän kovasti. Kuvan koukeroinen koristekeppi on kotoisin Westersin puutarhasta Kiilasta ja tuo mieleeni puutarhan ihastuttavan tunnelman. Sinne kannattaa ehdottomasti mennä.
Mielestäni paras elementtimme on koulun vanhoista kivijalkakivistä rinteeseen tehty valtava pengerrysmuuri. Tontti on kovin jyrkässä rinteessä ja 50-luvun lopun kunnaninsinööri (tai joku) on keksinyt oivan tavan hyötykäyttää koulun remontissa puretut kivijalan kivet. Joku ehdotti minulle kerran ihan tosissaan, että kivimuuri pitäisi painepesurilla pestä sammalesta ja muusta roskasta, niin siitä tulisi kyllä ihan hieno!
Katin kontit!
6 kommenttia:
Jestas miten vanha jakkara kaikessa rujoudessaan voi ollakin hieno tuota seinää vasten. Mulla on ollut hitusen kutina tuonne Westersiin taas, mutta vielä ei ole olevinaan ehtinyt. Onneksi 28.6 menen käymään sinne työasioiden puiitteissa niin voisi katsoa jälleen noita ihkuja ruotekeppejä. Ihmiset ovat niin kovin erilaisia, meidän kiviaitaa on vuorostaan pyydetty kolme kertaa ostaa tienpohjakiviksi ja naapurikin kannattaisi kiviaidan poistoa, vaikka paikkakunnan ukot ovat sen omin käsin rakentaneet kun koulukin on aikoinaan rakennettu. Kivimuurisi on juuri parhaimmillaan noin ajan patinoimana - siinä on aika ja ajan virta näkyvissä.
Noin se menee, yhden roska on toisen aarre:) Meidän sammaloituneet etuportaat, jotka on Isännyyden kotitalon peruja on minusta hienot, mutta niiden pesua on myös ehdotettu. Ja isojen kivien poistamista pihasta ja kun minä olen ne tarkoituksella jättänyt silloin, kun niitä rakentamisen tieltä nousi8] Sammaloituneesta ihanasta kiviaidasta voin vain haaveilla, onneksi saa ihailla teidän muiden kuvissa edes.
Puutarhan sisustamisessa taitaa olla se sama ristiriita kuin koko puutarhan laittamisessa - luonto itsessään on niin kaunis, että kaikki käden jälki on tehtävä varoen. Sitä haluaa kaikkea kaunista, mitä ei meillä kasva, mutta niin, että se sulautuisi ympäristöönsä mahdollisimman hyvin.
Vanhat kiviaidat ovat aarteita. Ne ovat kauneimmillaan patinoituneena eli sammaleisina.
Tuo lehmus on elinvoimainen, ku se työntää lehtiä vanhuudenkumarassa. Se on persoonallinen ja tärkeä osa oma puutarhaa.
Jotekin tekee mieli kuitenkin kantaa puutarhaankin. Minä kannoin valkean korituolin. Täytyykin esitellä.
Meidän mökillä on paljon ihania, isoja ja sammaleisia kivenlohkareita. Joku ehdotti äidilleni, että nekin pitäisi pestä ja vielä kaiken kukkuraksi maalata valkoisiksi, ajattele!
Jestas! :) Meitä on niin moneksi......
Tuollainen maltillisempi puutarhan sisustaminen on myöskin minun mieleen.
Lähetä kommentti