lauantai 20. toukokuuta 2017

Mustila puutarha - takuuelämys!

Olimme sopineet puutarharetken Mustilan puutarhakauden avajaisiin tänään. Callithome- blogin Kati haki minut ja tädin aamupäivällä ja suuntasimme katsomaan, mitä Kati Jukarainen kertoo puutarhanhoidosta. Mustila Garden Shop on taimimyymälöideni top 5:n ykkössijalla. Ja pysyy.
Myymälän valikoima hivelee silmää ja taimet ovat laadukkaita ja terveitä.


On mahtavaa, että käyttöesineet voivat olla näin kauniita.


Vaikkei puutarhailu kiinnostaisi, on Mustila hieno kulttuurihistoriallinen kokonaisuus ja hyvä retkikohde. Kotipuutarhurille (ehkä ammattilaisellekin) kartanon alue on seikkailu.


Perennakeräilijälle löytyy aina joku, mitä ei kokoelmissa ole. Tänään mukaan lähti mm. levisia sekä johonkin Villistä pihasta kadonnut perhoangervo.  Kesäkukkienkin valikoima oli houkutteleva. Mukaan tarttuikin yhtä ja toista.


Erityisesti yrttejä ja muita keittiöpuutarhan kasveja oli vaikea vastustaa.


Arboretumin puolella tulee vierailtua harvemmin kuin Garden Shopissa. Nyt meillä kävi uskomaton tuuri. Saimme opastetun kierroksen kartanon yksityispuutarhassa. Tapasimme charmantin Peter Tigerstedtin ja  vanhan rouvan eli Japaninmagnolian, joka kukki valkoisenaan kartanon puutarhassa. Olen mykistynyt ja ihastunut. 



Kartanon puutarhassa on menneiden aikojen viehätystä ja satumainen tunnelma.



On hieno vierailla tällaisissa paikoissa. Ikäänkuin itseen tarttuisi pala jotakin aina, kun näkee hienoja paikkoja ja upeasti hoidettuja puutarhoja. Seurakin oli loistavaa.


Lämmin kiitos Mari Tigerstedt tästä kokemuksesta!
Mustilaa voi aina suositella hyvällä omalla tunnolla.
Mielestäni se jopa paranee vuosi vuodelta!

3 kommenttia:

HennaMar kirjoitti...

Mustilassa käynti on kyllä voimakkaasti mieleenpainuva. Valitettavasti kovin kaukana meiltä. Sieltä kolme vuotta sitten ostamani siemenet näyttävät tänä vuonna vihdoin alkavan kunnolla kasvaa. Vain lehtoängelmää taitaa olla menetetty.

Virve kirjoitti...

Mustila on kyllä mahtava paikka! Valitettavan kaukana meiltä. Viimeisestä visiitistäni on jo 20 vuotta! Ehdottomasti pitäisi yrittää saada tuo perheen kesälomareissun matkan varrelle. Harmillisesti jää sivuun suoralta Oulu-Turku -reitiltä.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Oih ja voih! Tuolla olisi kyllä pakko joskus käydä. Viitsinkö edes tunnustaa, etten ole tuolla koskaan käynyt..