sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Koti vs. puutarha

Kun viettää kaiken liikenevän aikansa puutarhassa, alkaa sisätiloissa näyttää ihan kauhealta.
Koiran karvat leijuvat ja kaikkialla on tavara- ja pyykkiröykkiöitä. Saa olla todellinen optimisti kokeakseen sisätilat viihtyisäksi. On parempi pysyä puutarhassa. 
Tai suorittaa hieman raivausta, että voi istahtaa sohvalle huokaisemaan.

NASSU SOHVALLAAN OLOHUONEEESSA

Kesäaikaan kodin sisustus häviää prioriteeteissa puutarhalle. Ja se on ihan ok.
En kuitenkaan nauti sotkusta tai liasta. Itseasiassa ahdistun siitä kovin ja tulen pahantuuliseksi. Mäkätän.

OLOHUONEESSA

En muutenkaan ole viikkosiivoustyyppiä eikä se olisi tämän kokoisessa talossa edes mahdollista. Teen päivittäin siisteyttä ylläpitäviä juttuja, imuroin, pyyhin lattioita, keräilen tavaroita, viikkaan ja pyykkään. Siisteys säilyy jotenkin, kun hommia ei kerää.

EBBA MASALIN, OPETUSTAULUT OLOHUONEESSA

Kukat sisällä tietenkin lisäävät viihtyisyyttä. Nyt voi tuoda jo pioneitakin sisään. On ihanaa, kun kotona tuoksuu. Puhtaat ja tyhjät pinnat ovat myös ikuisia mielihyvän lähteitä. Harkitut esineet puhtaassa avarassa tilassa esim. pöydällä tai hyllyllä ovat ehkä nautinnollisinta sisustuksessa. Minimalistista ei tarvitse olla. Muttei sentään sellaista ryöpytystä tai rönsyävyyttä, minkä hyväksyn puutarhassa.

PIONI KEITTIÖSSÄ

Keittiössäni on juuri nyt ruhtinatar, Duchesse de Nemours. Voin kohta mennä syömään iltapalaksi riisipuuroa aateliseen seuraan. Onneksi ei tarvitse jutella. Mitä sitä osaisi ranskalaiselle ruhtinattarelle edes sanoa? "Bonjour, olettepa kaunis tänään, kuten aina."?

DUCHESSE DE NEMOURS

KEITTIÖN TASOLLA

Huomenna Villissä pihassa on avoin puutarha klo 16-20!
En ole ottanut paineita järjestelyistä tämän extempore-tilaisuuden suhteen.
On kuitenkin kivaa, miten monet ovat kiinnostuneita puutarhasta!
(Kysy osoitetta testiviestillä, mikäli tarvitset sen 050 5407604)


Kesällä puutarha voittaa koti vs. puutarha-kilpailun mennen tullen. Talvella on aikaa olla sisällä ja siirrellä sisustustyynyjä paikasta toiseen.

Happy Gardening!

6 kommenttia:

Onnenapioita kirjoitti...

Olisipa kiva päästä käymän joskus puutarhassasi, huomenna en pääse. Meilläkin huomaa, että emäntä viihtyy pihamaalla kesällä 😁

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Meillä on ihan sama juttu. Onneksi syksyllä on sitten taas enemmän aikaa panostaa sisätiloihinkin. :) Aurinkoisia kesäpäiviä!

Kukkaiselämää kirjoitti...

Ihanalle näyttää niin sisällä kuin ulkona. Oih, olisi niin ihana käydä, mutta en nyt pääse. Harmitus. Minä olen samanlainen kodin suhteen. Tasaista siivousta. En siedä sotkua ja epäjärjestystä. En yhtään. Alkaa mäkätys.

Riina kirjoitti...

Juuri näin! Talvella ehtii katselemaan sisätiloja ja silloin on ehtii sisustelemaan ja puunaamaan. Mutta kesällä kannattaa nauttia jokaisesta hetkestä minkä pystyy ulkona puutarhassa.
Mä olisin todella paljon halunut tulla käymään, mutta tämä päivä on niin varattu, etten valitettavasti ehdi. Mutta toivottavasti joku toinen kerta onnistun näkemään upean puutarhasi.
Mukavaa päivää ja kivoja puutarhahetkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa! Tullaan

LK

Nila kirjoitti...

Kyllä selkeät pinnat auttaa pitämään kodin siistin näköisenä. Liika tavara tekee minut levottomaksi. Mutta hyvältähän sinulla näyttää ei ole mäkätyksen tarvetta nyt ainakaan.