maanantai 31. joulukuuta 2018

HYVÄ VUOSI

Uuden vuoden vaiheilla ihmiset summaavat kuluvaa vuottaan. Onko se ollut hyvä vai huono vuosi? Minulla on ollut hyvä vuosi. Huomattavasti vaikeampia voisin luetella vuosilukujen perusteella heti muutamia.


Onnekseni hyvät vuodet ovat enemmistönä. Sehän tarkoittaa silloin sitä, että elämä on hyvä!


Onneksi hyvän elämän kriteerit ovat henkilökohtaisia. En varmastikaan olisi yltänyt hyvään elämään jonkun toisen kriteereillä.


Olen monena vuodenvaihteena luvannut seuraavana vuonna tehdä mahdollisimman paljon ensi kertaa-asioita. Se ei oikeastaan enää ole uudenvuodenlupaus, vaan motto elämässä.
On tehtävä niitä asioita, joita haluaa tehdä ja kieltäydyttävä niistä, joita ei halua. Joskus on kieltäydyttävä myös siksi, etteivät omat valinnat loukkaisi muita. On oltava rohkea ja seistävä valintojensa takana. 


Ajattelen, että kiltteys ja rohkeus ovat tärkeimpiä asioita ihmisyydessä.  Ne ovat toki moniulotteisia ja selitystäkin vaativia käsitteitä.  Töissä olen liimannut toimiston oveen lapun, jossa lukee:
"Be kind to most unkind people, they need it most."

Juuri työ on opettanut minulle eniten noita asioita. Kiltteyttä ja rohkeutta.


Menen uuteen vuoteen samoin ajatuksin kuin vanhaankin:

En tyrmää uusia ajatuksia ja ehdotuksia
Miksi ei on parempi, kuin ei
Teen niitä asoita, joita haluan
Olen kiltti
Olen rohkea
Pyrin aina parempaan
Opin


Yhden lupauksen teen:
Neulon ainakin viidet tällaiset polvisukat!


Turvallista ja iloista vuoden vaihdetta kaikille!
Olkaa rohkeita!


3 kommenttia:

Between kirjoitti...

Kannatettavia ohjenuoria ihan jokaisen ihmisen tulevaan vuoteen. Minäkin lupaan kutoa viidet sukat, mutta noin kauniita kirjoneuleita en taida saada aikaiseksi.
Oikein hyvää ja kukkaisaa uutta vuotta sinulle!

Kukkaiselämää kirjoitti...

Viisaita ja kauniita ajatuksia. Onnellista uutta vuotta 2019!

Irja Viirret kirjoitti...

Tunnelmalliset ja kauniit kuvat kauniista miljööstä. Onnellista vuoden jatkoa, nätisti kirjoitit hyvistä vuosista ja elämästä, tähän positiivisuuteen pitäisi pyrkiä:)